Sosiaalityöntekijät, poliisit ja muut Itä-Vantaan enkelit

Soitan isälle Koivukylään kuultuani huolestuttavan uutisen. Afasiaa sairastava iäkäs äitini on lähtenyt aamupäivällä kotoaan ja ollut jo useita tunteja poissa. Isä vastaa puhelimeen kännissä.

– Sinun isäsi on kadonnut.
– Tarkoitat kai, että äiti on kadonnut?
– Niin. Sitä minä tarkoitin.
– Sun pitää lopettaa dokaaminen heti! Tästä ei tule nyt yhtään mitään. Tämä tulee päätymään katastrofiin. Sun pitää mennä jonnekin katkolle. Totta kai se äiti lähtee. Ei se jaksa.
– En ole juonut juuri mitään. Tällä puhelulla on muitakin kuulijoita.

Isä on soittanut jonkun naapurin ovikelloa ja tunkeutunut sisälle. Kuulen puhelimesta hermostuneen miesäänen.

– Sinun on lähdettävä nyt pois täältä. Tämä on meidän koti. Me ei voida auttaa sinua.
– Minun vaimoni on kadonnut.
– Etkö ymmärrä? ME EI VOIDA AUTTAA SINUA. Lähde pois tai me soitetaan poliisit.

Isä inttää oman aikansa naapurin kanssa ja lopulta suostuu lähtemään asunnosta. Puhelin jää päälle, mutta isä unohtaa, että olen yhä linjoilla. Hän puhuu itsekseen rappukäytävässä ja sopertaa saman lauseen yhä uudelleen.

– ENHÄN MINÄ VOI TIETÄÄ KEITÄ TÄSSÄ TALOSSA ASUU.

Isä soittelee ihmisten ovikelloja niin kauan, että joku avaa oven. Pian hänen kanssaan keskustelee mies, joka suhtautuu tilanteeseen tunteen sijasta järjellä. Hän antaa isälle neuvon: ”Soita poliisille.” Lopetan salakuuntelun ja soitan 112:een, mistä minut ohjataan Keravan aluehälytyskeskukseen. Teen katoamisilmoituksen äidistäni. Annan tuntomerkit. Kerron afasiasta ja lääkityksestä. Etsinnät käynnistetään nopeasti, jos kadonnut on lapsi, vanhus tai sairas.

Hätäkeskuspuhelun jälkeen isä soittaa minulle.

– Sinun äitisi saattaa olla kuollut. Paska juttu MINULLE, jos hän on kuollut.
– Minä olen tehnyt katoamisilmoituksen äidistä. Poliisi etsii nyt. Eihän äiti ole ollut vasta kuin kuusi tuntia poissa. Jos ei löydy yöhön mennessä, niin sitten on erittäin huolestuttavaa.
– En minä voi tietää, missä hän on. Miksi yleensä lähti tuolla tavalla. Ei hän löydä kotiin. Lähtisinkö etsimään häntä Tikkurilasta?
– Ei sinun kannata nyt lähteä mihinkään. Jos lähdet jonnekin hortoilemaan, niin ei saada tietoa siitä, jos äiti tulee kotiin. Saatat sammua jonnekin tai joutua putkaan.
– En ole juonut juuri mitään.

Tapansa mukaan isä toistelee samoja lauseita uudestaan ja uudestaan. Hän haluaa lähteä Tikkurilaan etsimään äitiä. Lopetan keskustelun. Puhelin soi välittömästi uudelleen.

– Poliisista terve. Olit tehnyt äidistäsi katoamisilmoituksen. Löysimme hänet Pukinmäestä. On meidän auton kyydissä.
– Oletteko viemässä häntä kotiin Koivukylään?
– Miten näet itse tilanteen? Voimmeko viedä, kun on ilmeisesti lähtenyt kotoa isäsi ryyppäämisen vuoksi?

En keksi muutakaan vaihtoehtoa. Poliisi sanoo melkein pahoitellen, että joutuvat kuitenkin tekemään ilmoituksen sosiaaliviranomaisille. Ei ole ideaali tilanne, että afaatikon omaishoitaja käyttää alkoholia noin runsaasti.

– Ei todellakaan ole! Hyvä, että teette ilmoituksen. Se on todisteena sitten, jos haetaan jonkunlaista palvelukotiasumista.

Soitan isälle, että äiti on löytynyt.

– LÖYTYKÖ? LÖYTYKÖ? MISTÄ SE NYT LÖYTY?
– Pukinmäestä. Ne tekevät ilmoituksen sosiaaliviranomaisille.
– En minä siitä välitä, mutta löytykö, löytykö, mistä se nyt löyty
– Musta vähän nyt tuntuu, että tästä ei tule yhtään mitään. Tää päätyy katastrofiin. Mä soitan poliisit hakeen sut, jos tästä ei tule mitään.
– EN OLE JUONUT JUURI MITÄÄN.

Puhelin soi jälleen. Sosiaalityöntekijä Paula Honkala Vantaan Sosiaali- ja kriisipäivystyksestä.

– Olet tehnyt äidistäsi katoamisilmoituksen ja olet ilmeisesti tietoinen, että hänet on löydetty?
– Kyllä. Poliisi soitti juuri, että ovat viemässä tai ehkä jo vieneet äidin kotiin.
– Haluaisin kysellä isäsi alkoholinkäytöstä, kun hän toimii äitisi omaishoitajana.
– Selvä.
– Olet varmaan itsekin huolissasi tilanteesta.
– Kyllä. Nyt viime aikoina hän on ollut todella usein humalassa, kun ollaan soiteltu. Molemmilla vanhemmillani on kunto notkahtanut alaspäin viimeisen puolen vuoden sisällä ikääntymisen myötä.
– Onko hän väkivaltainen äitiäsi kohtaan?
– Ei suoraan, että löisi, mutta kyllä sellaisissa tilanteissa, kun häntä estetään saamasta viinaa. Viime kerralla, kun yövyin vanhempieni luona, niin isä möykkäsi koko yön, niin ettei kukaan saanut nukuttua. Ja puhe oli hyvin aggressiivista ja hän haukkui äitiäni ikävällä tavalla. Itse hän ei muista näitä jälkeenpäin, eikä myönnä todeksi. Isä on alkoholisti, on pitkään ollut. Jo silloin, kun asuin kotona lapsena ja nuorena.
– Voimme tehdä kotikäynnin, jossa arvioimme tilanteen. On mahdollista saada äitisi palvelukotiin ainakin pyhien ajaksi, että tilanne rauhoittuu.
– Joo, olis hyvä, jos mun äiti saataisiin jonnekin pidemmäksi aikaa. Se tosin tarkoittaa sitä, että mun isä dokaa itsensä sairaalakuntoon. Ne on näet molemmat toistensa omaishoitajia.
– Ai jaa.
– Ei siis virallisesti äiti ole, mutta käytännössä on ollut koko elämän. Laittanut ruokaa suoraan isän suuhun ja korjaillut oksennuksia.
– Isäsi ei siis koskaan ole ollut väkivaltainen?
– No voi se olla äitiä tai mua kohtaan. Siis sellaisissa tapauksissa, että sitä estetään jossakin. Esimerkiksi nuorempana, kun olen suutuspäissäni kaatanut viinat viemäriin. Mutta en mä usko, että ulkopuolisia kohtaan.
– Onko hänestä poliisilla rekisteriä? Onko tehnyt rikoksia? Esimerkiksi pahoinpidellyt jonkun grillijonossa.
– Ei, ei. Putkassa ollut monet kerrat, mutta yleensä lähinnä häiriköinnin vuoksi tai sitten sammunut jonnekin. Mutta ei hän sillä tavalla ole väkivaltainen, että hakkaamalla hakkaisi ihmisiä.
– Kiitos, kun suostuit keskustelemaan tästä. Saako sinut puhelimella kiinni vielä tänään?
– Totta kai

Rouva tulee iltavuorosta. Selvitän hänelle tilannetta, kun puhelin soi.

– Paula Honkala sosiaalipäivystyksestä. Käytiin ambulanssilla hakemassa äitisi palvelukotiin turvaan. SUN FAIJA OLI NIIN KÄNNISSÄ!! Oli aggressiivinen ja käyttäytyi erittäin asiattomasti. Sun mutsis ei missään nimessä voinut jäädä sinne.

Pitkästä aikaa joku puhuu äidinkieltäni vantaalaisittain. Olenkin niin vitun kyllästynyt tähän perkeleen Tampereen murteeseen. Honkala kertoo paikan, mihin äitini on päässyt turvaan ja antaa yhteystiedot sinne.

– Kirjoitin nyt pitkän raportin, johon taltioin näkemäni ja keskustelun sinun kanssasi. Toivotaan, että tämä asia etenee tästä. Voit myös jatkossa soittaa tänne kriisipäivystykseen, kun tarvetta ilmenee. Annamme neuvoja mielellämme.
– KIITOS SINULLE. Erittäin hienosti hoidettu tilanne.
– Yritä nyt itsekin rauhoittua ja levätä. Pidä huolta itsestäsi.

Äiti 14-vuotiaana lapsuudenkodissaan Kittilässä

Seuraavana päivänä vanhempieni naapurissa asuva avulias nainen soittaa kertoen, että isäni istuu jalattomana rappukäytävän pohjakerroksessa ja kyselee, missä hänen vaimonsa on. Isä on niin humalassa, että ei pääse portaita ylös takaisin kotiin. Sovimme, että naapuri soittaa hätäkeskukseen ja pyytää poliisin hakemaan isän selvittämään päätään. Varaan Onnibussista sunnuntaiksi menopaluun Helsinkiin. Silloin äitienpäivänä käyn katsomassa molempia vanhempiani, missä sitten ikinä ovatkaan.

En ymmärrä ihmisiä, jotka kritisoivat jatkuvasti yhteiskuntaa. Todellisuudessa yhteiskunta on ainoa, joka meistä välittää. Toki se koostuu yksilöistä. Esimerkiksi välittävistä viranomaisista, ystävällisistä kansalaisista ja palvelusektorin edustajista. Ainakin minun parhaita ystäviäni ovat sosiaalityöntekijät, poliisit ja sairaanhoitajat. Puhumattakaan parturistani, jalkahoitajastani, joogaohjaajistani ja lempikauppojeni ja suosikkiravintoloitteni henkilökunnasta. Ei meistä oman perheen lisäksi kukaan muu välitä.

Kaveri joogaa nykyään vaan Helsingissä

Lempi mummolassa

Joskus tulee pakottava tarve lähteä Helsinkiin joogaan. Tiedän sen olevan väärin läheisiäni kohtaan. Erityisesti perheeni joutuu kärsimään joogariippuvuudestani. Pyynikin porvarilliseen elämäntyyliin kasvanut Lempi-kissa on yöpynyt lukuisia kertoja lähiössä Itä-Vantaalla, kun isukki on kiertänyt Helsingin pahamaineisia joogasaleja, viihtyen turhankin hyvin alaspäin katsovassa koirassa toisten addiktien rappiollisessa seurassa. Siitä huolimatta on selvää, että Koivukylän KISSAMUMMOLASSA Lempi on odotettu ja rakastettu vieras.

Sosiaalialalla elantoni ansaitsevan meikäläisen on syytä turvautua lapsuudenkotinsa lattiamajoitukseen silloin, kun himo Helsingin joogarientoihin yltyy sietämättömäksi. Mahtavinta olisi majoittua Hotelli Torniin ja sieltä suunnistaa suoraan joillekin aamutunneille. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessani tämä vaihtoehto on kuitenkin poissuljettu.

Pyydän puolisoni mukaan Helsingin Joogafestareille. Idea on muuten hyvä, mutta se tarkoittaa, että lähdemme Tampereelta Koivukylään kuuntelemaan isäni humalaista monologia, joka jatkuu koko yön aamuun asti. Isä ei milloinkaan tarkoita mitään pahaa, mutta tuon koskenkorvalla sävytetyn esityksen sanomana on jotakin sen kaltaista, että ”paskainen poika ei ymmärrä minua”.. ”paskainen poika” on kieltämättä aika hauskasti ilmaistu. Määritelmä tarkoittaa minua ja jollakin humalaisen logiikalla oikeaan osuu myös se, että en aina ymmärrä..

Lauantaiaamuna me kaksi väsynyttä hermorauniota lähdetään vaeltamaan kohti Koivukylän juna-asemaa.

  • Viime yönä tuntui, kuin olisimme olleet vangittuina isäsi alitajunnassa.

Junassa katselen joogafestivaalin ohjelmaa puhelimestani. Tänään olisi luento teemalla Nuku paremmin. Varmaan ihan asiapitoista tekstiä. Sisältää myös Intian suurlähettilään Ms. Vani Raonin tervehdyksen.

Saavutaan Kaapelitehtaalle. Paljon ihmisiä. Vessassa bongaan viereiseltä pisuaarilta Happy Jackin. Se on kosmoksen merkki siitä, että olemme saapuneet oikeaan paikkaan. Lounasravintolassa linssikeitto, minkä jälkeen on aika shoppailla. Yoga Nordicin pisteeltä löydän hihattomia MIESTEN JOOGAPAITOJA. Näitä ei ole Tampereella. Mandukan paidat on tolkuttoman kalliita, mutta täältä niitä saa jopa 60 prosentin alennuksella. Valitsen paidoista kolme ja menen kassalle.

  • No niin, löysit itsellesi hyviä paitoja
  • Joo, siis miehille on tosi vaikeaa löytää mitään. Ostan joogatopit yleensä naisten osastolta.

Miesmyyjä puuttuu keskusteluun.

  • Yksi tuote, mikä on ollut yllättävän hyvä! Mandukalla on miesten alushousuja. Istuvat todella hyvin. Mä tiedän, että meillä on jäbän kokoa, mutta nyt niitä ei ole täällä messuilla valitettavasti mukana. Suosittelen.

Kaupanpäällisiksi saan kangaskassin, missä lukee ”Life is better in yoga pants”. Kassi sisältää kaikenlaista kivaa, mm. raakamehua ja gluteiinittomia maissikakkuja.

Lauantaina en raahaa Mandukan liian painavaa joogamattoa, sillä osallistun vain Nia – Joy of Movement tanssiin ja Mari Lämsän naurujoogaan. Nia (Neuromuscular Integrative Action) on liikuntamuoto, jossa yhdistyvät Taiji, Aikido, Taekwondo, Jazz-tanssi, nykytanssi, Duncan-tanssi, jooga sekä Feldenkrais- ja Alexander-tekniikat. Kun edellämainitut yhdistettäisiin vielä sumopainiin, kuulantyöntöön ja pesäpalloon, niin oikeastaan muuta liikuntaa en tarvitsisi.

Nia – tanseissa törmäämme yhteiseen ystäväämme vuosien takaa. Hän tulee vielä kanssani naurujoogaan Rouvan suunnistaessa niskaa, hartioita ja yläselkää avaavaan Purna Yoga Essentials –pajaan. Nauramisen jälkeen saamme kutsun ystävämme luo Herttoniemeen. Käymme yhdessä kaupassa ja pian pilkomme hänen ihastuttavan perheensä luona bataatteja, sipulia, porkkanoita ja inkivääriä. On myös kuohuviiniä! Herkullisen bataattikeiton jälkeen nautimme jälkiruuaksi Kolmen Kaverin vegaanista jäätelöä. Helsinkiläiset ovat niin sydämellisiä. Tervetuloa vaan vastavierailulle Tampereelle!

Olemme vasta puolen yön maissa takaisin Koiviksessa, missä Mindfulness taitoja tarvitaan. Isäni heiluu eteisessä tehden omia tasapainoharjoituksiaan. Jalat pettävät alta ja hän kaatuu takapuoli edellä istumaan suoraan kissanhiekkalaatikkoon. Talutamme tuon vantaalaisen äijäjoogin unten maille makuuhuoneeseen. Siellä ei viinasta piristynyt vanhus kauan pysy, sillä Karpolla on asiaa tänäkin yönä..

Sunnuntaina saa todella tsempata itseään, että pääsee liikenteeseen. Valvomisesta väsyneenä ja kahden viikon sairastelun jälkeen kunto ei ole paras mahdollinen. Ehdimme Kaapelitehtaalle juuri ennen ensimmäisen tunnin alkua. Jessica Winderlin Sacred Dub Flow on liian dynaaminen harjoitus minulle tänään. Kaapelin iso nyrkkeilysali on tupaten täynnä. Yritän seurata kaukana taivaanrannassa häämöttävän joogaohjaajan liikkeitä. Harjoituksen jälkeen olen aivan rättipoikki.

Käyn pukkarissa vaihtamassa kamat ja juoksen Mandukan liian painava joogamatto kainalossa Meri Mortin Vapauden liike -tansseihin. Teemana on yhteys. Myöhästyn hieman alusta ja liityn lattialla makaavaan ”ihmiskäärmeeseen”, jossa painan pääni viimeisen osallistujan vatsalle. Minun jälkeeni tulee vielä muutama, joista yksi painaa päänsä minun vatsalleni. Tässä on hyvä.

Nousemme hitaasti jaloillemme. Ensimmäiset kappaleet tanssimme ottamalla haltuun eri kehon osia. Jalat, polvet, lantio, ylävartalo. Teemme harjoituksia ryhmässä ja pareina. Ei ole parempaa tapaa liikkua ja nostattaa energiaa, kuin vapaa, improvisoitu tanssi. Tällä tunnilla jooga on kiellettyä. Toiseksi viimeisen kappaleen aikana möyritään lattioilla. Se on lystikkään voimallista. Nyt en ole köyhä, enkä kipeä.

Tunnin päätyttyä Rouva ja minä eksyimme toisistamme. Odotan mielestäni pitkään sovitussa paikassa, mutta en huuruisissa tunnelmissa käsitä, kuinka paljon tungosta naisten pukuhuoneessa voikaan olla. Minua alkaa heikottaa. Tärisen portaat alas Kaapelitehtaan Hima & Sali ravintolan jonoon. Täytyy saada veren sokeria nousemaan. Kombucha-juoma ja mustikkasmoothie pelastavat minut. Rouva löytyy puhelimen avulla. Vielä pitää hakea Lempi Koivukylästä ja jaksaa matkustaa takaisin Tampereelle.

En suosittele Helsingin Joogafestareita kenellekään (paitsi, jos tavoittelee lisää venyvyyttä, notkeutta ja mielenrauhaa).

Kuvat: TEOS 2018 – Kuvanveistäjien ja taidegraafikoiden teosvälitys 22.2.-4.3.2018 Puristamo, Valssaamo, Kaapelitehdas